Tapio Koivukari: ”Luodetuulen maa”

lukemaani-03Tapio Koivukarin ”Luodetuulen maa” (2002) on ensimmäinen osa mielenkiintoisesta historiallisesta sukuromaanisarjasta Rauman ja Luvian seudulta. Tarina kertoo kalastajien ja luotsien elämästä 1910-luvulla ja Suomen itsenäistymisen ajoilta.  Kerronta on sympaattista ja ihmisläheistä, meren läheisyys koko ajan tuntuva ja paikallishistoria todella mielenkiintoista. (Arvio romaanisarjan kolmannesta osasta)

Short in English: A novel by the Finnish writer Tapio Koivukari about the life in the Finnish coast town Rauma.in the 1910’s.

Tapio Koivukari: ”Sumun lokikirja”

Tapio Koivukari (2009)Ilahduttava uusi kirjailijalöytö! Sattumalta käsiini osui Tapio Koivukarin kirja ”Sumun lokikirja” (2009), jonka lukeminen oli todella nautinto. Kirja osoittautui olevan Raumalle sijoitetun sukuromaanitrilogian kolmas osa, mutta ei ollenkaan haitannut, etten vielä ole lukenut kahta aikaisempaa osaa. Tämän kirjan tarina ajoittuu sodanjälkeiseen Raumaan ja raumalaisiin. Kerronta on sympaattista ja ihmisläheistä, meren läheisyys koko ajan tuntuva ja paikallishistoria todella mielenkiintoista. Kirjasta saa  lisävalaistusta sodan päättymisen yhteydessä tapahtuneisiin ilmiöihin, esimerkiksi virolaisten pakomatkoihin Suomen kautta Ruotsiin. – Haluan ehdottomasti lukea trilogian aikaisemmat osat ”Luodetuulen maa” ja ”Missä aallot murtuvat”.

Short in English: A novel by the Finnish writer Tapio Koivukari
about the life in the Finnish coast town Rauma.after the war in the 1940’s.