Leif Zern: ”Kaddish på motorcykel”

Leif Zern (2013)Leif Zernin teos ”Kaddish på motorcykel” (2013) on lapsuuden- ja nuoruuden kuvaus minulle vähemmän tutusta näkökulmasta,  juutalaisen perheen elämästä Tukholmassa. Olen lukenut monia kirjoja Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muuttaneiden tai paenneiden tai Euroopan sisällä toiseen maahan asettuneiden juutalaisten elämästä. Zern, joka on journalisti ja teatterikriitiikko, on syntynyt 1939, joten hänen lapsuutensa osuu sota-aikaan ja 1950-luvulle. Tarinassa käsitellään jonkin verran hänen vanhempiensa, isovanhempiensa sekä tätien ja setien ”aikaisempaa elämää”, mutta kirjoittaja toteaa, ettei niistä asioista paljoa puhuttu perheen piirissä. Erityisenä kuvauskohteena on isä, joka on miesten vaatetusliikkeessä myyjänä ja haaveilee omasta toiminimestä, joka ei koskaan toteutunut. Kirjan kannessa on kuva Zernin isästä äitinsä kanssa 1917. Kirjan nimi viittaa siihen, että Zernin isä äitinsä kuoleman jälkeen kesäkuukausina ajoi päivittäin moottoripyörällä kesäpaikasta kaupunkiin synagogaan lukemaan kaddishin (”rukouksen kuolleen puolesta”). Kirjan takakannen tekstistä: ”…kirja vaeltaa eri ympäristöissä räätäliliikkeistä urheilukentille, juutalaisista juhlista elokuvateattereihin  … Onnellinen kertomus, joka päättyy surullisesti.”

Leif Zernis bok ”Kaddish på motorcykel” (2013) är trevlig och intressant lektyr
från en synvinkel som jag tidigare inte har tänkt mycket på: att leva som jude
i Sverige. Från pärmens baksida: ”Det är en bok som vandrar mellan olika miljöer,
från skrädderier till idrottsarenor, från judiska helgfirande till skrattfester
på perimiärbiografierna – och som själv bejakar det postitiva i denna livshållning.
En lycklig berättelse som slutar olyckligt.”

Short in English: Memoirs of a childhood in a jewish family in Stockholm after the second world war. Leif Zern is a Swedish journalist and theatre critic, born in 1939.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s