Wilhelmina: ”Yksinäisenä mutta ei yksin”

Wilhelmina (1959)Alankomaiden kuningatar Beatrixin luopuminen vallasta huhtikuussa 2013 poikansa Willem-Alexanderin hyväksi innosti minut etsimään kirjahyllystäni äitini aikanaan lahjaksi saaman teoksen, Beatrixin äidinäidin kuningatar Wilhelminan muistelmat  ”Yksinäisenä mutta ei yksin” (1959, alkuteos ”Eensaam maar niet alleen”, suomennos Eila-Liisa Bakker-Hallberg). Muistelmia 75-vuotiaana kirjoittaessaan Wilhelmina oli muutamaa vuotta aikaisemmin luopunut kruunusta, jolloin hallitsijaksi tuli hänen tyttärensä Juliana, joka vuorostaan 1980 luovutti 71-vuotiaana valtansa tyttärelleen Beatrixille. Kruunusta luopuminen ja ”eläkkeelle” siirtyminen on siis ollut ”maan tapa”. – Wilhelminan muistelmat on kirjoitettu ensisijassa perheelle ja läheisille. Tästä syystä siinä tulee hallitsijan tehtävien ja roolin taustaa vasten voimakkaasti esille tyttären, vaimon, äidin ja isoäidin näkökulma. Kautta kirjan kunigatar on voimakkaasti inhimillinen ja henkilökohtaisesti kantaaottava – iloitseva ja sureva, innostunut ja uupuva. Erityisen intensiivistä ja riipaisevaa luettavaa on toisen maailmansodan pakolaishallituksen aika Lontoossa, kun Saksa oli miehittänyt Alankomaat. Punaisena lankana nuoruudesta vanhuuteen on hänen lämmin uskonnollisuutensa. ”Kaikki elämässäni on ollut Johdatusta ja kaikella on ollut merkityksensä Kristuksen korkeassa suunnitelmassa.”

Short in English:  The autobiography (Lonely but Not Alone, 1959) in Finnish of princess Wilhelmina, the late queen of Netherlands (1880-1962). A very warm and personal story of a monarch who also was a feeling daughter, wife, mother and grandmother. “In silence I called on God’s help in fulfilling my duty.” 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s