Helen Humphreys: ”Afterimage”

Helen Humphreys (2001)Kanadalaisen, palkitun romaanikirjailijan Helen Humphreysin ”Afterimage” (2001) on hyvin kirjoitettu, kiehtova tarina 1860-luvun Englannista. Tarinan lähtökohtana on todellinen allegorinen valokuvasarja, jonka kuvaaja oli englantilainen Julia Margaret Cameron (Virginia Woolfin isoäidin sisar), mutta kirja ei kuvaa hänen elämäänsä. Tässä romaanissa kartanon emäntä harrastaa vanhassa kanalassa valokuvausta aiheenaan myyttiset ja allegoriset henkilöt (negatiiviin ja kemiallisiin aineisiin perustuvat valokuvausmenetelmät olivat tulleet käyttöön 1850-luvulla). Talon isäntä olisi halunnut osallistua tutkimusmatkoihin, mutta koska huono terveydentila on estänyt sen, hän tekee mielikuvitusmatkoja karttojen ja kirjojen parissa. Perheen irlantilainen palvelijatar, Annie, rakastaa lukemista (aikana, jolloin suuri osa palveluväestä oli lukutaidottomia) ja lainaa salaa isännän kirjastosta luettavaa. Ajan mittaan Anniesta tulee emäntänsä valokuvamalli ja isäntänsä keskustelukumppani. Lukijan mielenkiinto pysyy yllä koko kirjan ajan ja huolimatta surullisesta – mutta kuitenkin tulevaisuuteen katsovasta – lopusta lukukokemuksesta jää hyvä mieli.

Helen Humphreys’ ”Afterimage” (2001) is a well written and fascinating story from the southern England in the 1860’s. The writer was inspired by allegorical photos of Julia Margaret Cameron, but the story is not of her life. The lady of the house has photographing as her hobby, the master of the house dreams about expeditions to unknown parts and studies his maps and books. Annie, the Irish maid, loves reading and secretly borrows books from the master’s library. With time Annie becomes a photomodel for her mistress and a companion in the dreams of adventure with her master. In spite of the sorrowful ending the book leaves the reader with a serene mind.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s