Aapeli Saarisalo: ”Rymättylän räätälin poika”

Aapeli Saarisalo (1975)Olen tavannut Pyhän Maan arkeologina tunnetun Aapeli Saarisalon iäkkäänä useita kertoja 1970-80 luvuilla ja kuullut hänen tarinoivan virallisissa ja epävirallisissa tilanteissa. Hänen muistelmiensa ensimmäisessä osassa, ”Rymättylän räätälin poika” (1975), tunnistan hänen tapansa kertoa. Tarinan juoni pysyy hallinnassa, mutta yhtä uudelleen tulee pitkiäkin ’sivupolkuja’ assosiaatioina juuri kerrottuun. Omalla persoonallisella tyylillään hän osaa hymyillä itselleen ja kommelluksilleen, joskus myös vastoinkäymisilleen. Kirjassa hän kertoo sukujuuristaan, lapsuudestaan Rymättylässä, koulunkäynnistään Turussa, opiskelustaan Helsingissä, opintomatkoistaan, työmatkoistaan Lähi-Itään, perheestään ja tapaamistaan itselleen tärkeistä henkilöistä. Kirja kertoo tapahtumista, tapaamisista ja matkoista, ei hänen arkeologisten tutkimustensa tuloksista, joista hän on kirjoittanut monia kirjoja ja tieteellisiä artikkeleita.

Short in English: Memoirs of the famous Finnish Biblical Archaeologist Aapeli Saarisalo (1896-1986).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s